1. huhtikuuta 2015

2. Näkökulmapeliä

Kevätpäivä on valoisa ja linnut laulavat. Aurinko paistaa kirkkaammin kuin pitkään aikaan. Monta viikkoa sää on ollut valkean harmaa ja yllätyksetön. Räntää räntää räntää.... Tänään on kuitenkin kaunis päivä. Kaksi ihmistä jalkakäytävällä. Omissa kiireissään ja omissa mietteissään. Ohittaessaan toisensa katsovat jopa silmiin. Pienen hetken ajan nämä kaksi toisilleen tuntematonta jakavat itsestään jotakin. Tietämättään. Kumpainenkin jatkaa matkaansa normaalisti omissa mietteissään. Päivä on edelleen kaunis.

.
.
.

Kevätpäivä on valoisa ja linnut laulavat. Aurinko paistaa kirkkaammin mitä pitkään aikaan. Monta viikkoa sää on ollut valkean harmaa ja kuollut. Räntää räntää räntää... Tänään on kuitenkin kaunis päivä. Markus kävelee jalkakäytävällä. Harmaa ja puuduttava kokeiden täyteinen viikko on viimein ohi ja hän saa vähän aikaa lomailla. Markuksella on todella hyvä fiilis. Hänestä tuntuu kuin uudelleen syntyneeltä rankan koulujakson jälkeen. Elämä hymyilee! Markusta vastaan kävelee pieni siro tyttö. Kohdatessaan Markus erehtyy katsahtamaan tytön silmiin ja tämä katsoo takaisin. Markus huomaa tytön silmissä pienen toivottomuuden ja ahdistuksen pilkahduksen. Pieni huoli rinnassaan Markus jatkaa matkaansa. Päivä on edelleen kaunis

.
.
.

Kevätpäivä on valoisa ja linnut laulavat. Aurinko paistaa kirkkaammin mitä pitkään aikaan. Monta viikkoa sää on ollut valkean harmaa ja kuollut. Räntää räntää räntää... Tänään on kuitenkin kaunis päivä. Siru kävelee jalkakäytävällä. Säiden puolesta sää on ollut kurja, mutta Sirun mieliala oli kohentunut tuona aikana, Ehkä kaikki menisi sittenkin hyvin! Hän oli väärässä. Siru tuntee ahdistuksen kasvavan askel askeleelta. Hän ei olisi koskaan eläessään halunnut mennä tälläiseen, mutta tämä on viimein keino saada asiat järjestykseen. Miksi elämän täytyy näyttää koko ajan persettään? Sirua vastaan kävelee nuori mies rennoin, kepein askelin. Heidän kohdatessaan Siru erehtyy katsomaan tätä poikaa silmiin. Hänen katseestaan suorastaan huokuu lempeyttä ja iloa. Ahdistus ja jännitys rinnassaan Siru jatkaa kuitenkin matkaansa. Ehkä kaikki tulee lopulta menemään hyvin... Päivä on edelleen kaunis.


...

Tehtävänanto Haastavaa kirjoittamista -blogistatehtävänä olisi kirjoittaa vaikkapa lyhyt teksti kahden ihmisen kohtaamisesta mahdollisimman neutraalisti. Tämän jälkeen kirjoittaa sama teksti toisen ihmisen näkökulmasta "kalvon läpi", eli muokata tekstiä niin, että henkilö tunne, esimerkiksi suru, näkyy siinä. Saman voi toistaa useammalla eri tunteella ja vaikka toisella henkilöllä!

9. helmikuuta 2015

1. Ja sitten astuin ulos varjoista

Pipsa nousee ylös sängystään unisena. Herätyskello on saanut soida pöydällä jo kolme minuuttia ennen kuin hän saa sammutettua sen. Tyttö hoipertelee vessaan ja kolauttaa päänsä oveen. "Säälittävää..." hän tuhahtaa pidellen otsaansa. Pian hän keittää kahvia pienessä keittiössään. Siihen hän saa tänäkin aamuna tyytyä. Köyhällä opiskelijalla ei ole rahaa yli tarpeiden. Aamu on harmaa ja luminen. Pipsa katselee keittiön ikkunasta ulos apaattisen näköisenä. Hänen elämältään puuttuu suunta. Ja hän tietää sen. Hän tietää että ei ole hänen kutsumuksensa olla kuva-artesaani. Vaikka se on hänen mielestään mukavaa, hän haluaa jotain enemmän. Jotain suurempaa.

Pipsa katselee harmaata säätä seesteisesti ja kääntää katseena. "Sinäkö taas?" hän kysyy minulta.

"Huomasit minut viimein!" sanoin hänelle ja hyppäsin alas hänen huteralta lipastoltaan. "Oli jo aikain huomata minut. En jaksanut enää katsella tuota tyhjää masentunutta naamaasi."

"Mitä oikein tarkoitat?" hän kysyy tavallisen tympääntyneesti.

"Tarkoitan sitä, että tee jotain asian eteen! Näytä sille ämmälle mistä sinut on tehty!" totean ja tarkistan, että ovathan meikkini ja hiukseni kunnossa. Ne ovat. Niin kuin aina.

"Katoa! En halua neuvojasi! Etenkään tänään!" hän kivahtaa ja hakee kuppiinsa kahvia.

"Olen ystäväsi ja ystävänä annoin vain hyvän neuvon! Jos sille tyrkylle tapahtuu vaikka pienikin onnettomuus, hän ei pääse lähtemään ja nouset toiselta sijalta ensimmäiseksi. Voisit päästä sen sunnittelukilpailun finaaliin."

"Et ole ystäväni! En ota sinulta vastaan mitään neuvoja! En ala huijaamaan päästäkseni finaaliin! Parempi voitti, ja sillä selvä!" Pipsa katselee minua kulmat vihaisesti kurtussa.

"Olen ainoa ystäväsi! Sinulla ei ole ketään muuta! Etkö halua huipulle? Tunnen kunnianhimosi jos annat minulle vallan edes hetk..."

"Et tunne minua! Et tiedä minusta mitään! Et voi tietää mitä minä hänestä, tai saati siitä kilpailusta, ajattelen!" Pipsa yrittää vakuutella lähinnä itselleen.

"Kyllä minä sinut tunnen, Tunnen sinut paremmin kuin sinä itse. Olen syvin olemuksesi, se joka tuolla pienessä sydämessäsi oikeasti olet..."
Pipsa katsoo minua selvästi hävinnyt ilme kasvoillaan. Voitin. Voitan hänet aina.
"Olet todellisuudessa vain pieni kateellinen äm..."

"HÄIVY" Pipsa räjähtää, ja sananmukaisesti huitaisee minut olemattomiin ja katoan takaisin varjoihin.


Mutta minä palaan. Palaan aina.

...


Tehtävänanto Haastavaa kirjoittamista -blogistaEnsimmäisessä kirjoitustehtävässä sinun pitää kirjoittaa teksti, jossa kertoja kertoo aluksi aivan normaalisti tapahtumista; "hän teki sitä ja tätä". Sitten, keskellä tekstiä, kirjoittaja tuleekin mukaan



17. tammikuuta 2015

Pilotti

Huuto kajahtaa ilmoille kuin maailmansodassa. Rummut soivat järkyttävän kovaa korvani vieressä. Shakira astelee kentälle. Yleisö huutaa korvia huumavassa kuorossa. "La la la la LA LA LA LA!" kuuluu laulu  joka puolelta. Värejä, huutoa, laulua, myrsky ja räjähdys. 

Hiljaisuus...


hiljaisuus...




hiljaisuus...



Herään häkissä. Rautaiset kalterit ympäröivät joka puolelta. Päässä lyö tyhjää. Viime yön tapahtumat ovat vain hämärää sumua jossain kaukana menneessä. Yritän nousta ylös ja se onnistuukin ihan siedettävästi. Ärsyttävä pieni hyttynen inisee korvani juuressa. Yritän huistaista sen pois, mutta turhaan, sillä ininä vaan jatkuu. Ehkä se ei olekaan hyttynen. Päässä surisee ja näkökenttä on sumea. Onnistun nousemaan jaloilleni vain huomatakseni että lattian olevan niin jäätävän kylmä, että luitakin alkaa kolottaa. Jossain kaukana Taylor Swift laulaa "I knew you were trouble when you walked in..."

Aamu alkaa sarastaa ja ankeat ruosteiset kalterit kylpevät päivänpaisteessa. Könkkään kaltereille asti ja katselen kaunista paratiisia niiden tuolla puolen. Häkki painaa niskaan kuin synti. Tuonne paratiisiin haluan päästä vielä jonain päivänä. Kunhan saisin nämä kalterit murrettua ensin. Taylor Swiftin renkutus vaihtuu PMMP:n viimeiseen valitusvirsiin...

_______

Hei! Olet eksynyt juuri aloitettuun kirjoitusblogiin! (miksi sitä sitten oikeasti kutsutaankaan...) Katsele ihmeessä ympärillesi ja viihdy! Kehoitan sinua lukemaan blogin ylälaidasta löytyvät sivut, jotka vähän selkeyttävät blogini ideaa.